Vivi soitti mulle ja sovittiin aika, jolloin ollaan spotifyn, vai tsätti vai mikä skype se nyt on, äärellä. Istuin määrä-aikana nettikahvila Pizza Conissa luurit korvillani ja tilasin frappén. Olen oppinut juomaan sen täällä ilman maitoa ja on aivan yhtä hyvää. Säästyy pari kaloria samalla.
Siskokin oli siellä koneen luona, mikä yllätys! Ikäväni on kamala, vaikka sovittiin, ettei sitä sanaa lausuta. Vilkutin molemmille ja ilmahalasin, silmäni kostuivat liikutuksesta. Mun ystävät ovat siellä! Katselin hassun näköistä katkopuhelua.
Ensin käytiin läpi sellaiset kuulumiset, joita he eivät ole voineet tulkita blogini rivienvälistä. He tivasivat varsinkin onko totta, että tein kirsikkapiirakan? Tai olenko todella alkanut kirjoittaa runoja ja miksi ihmeessä?
– Ei ne mitään runoja ole. Mä laitan ylös sellaisia heijastuksia ja välähdyksiä, kuten ikävästä, ups, sori, ihan mainitsen sanan näin lyyrisessä mielessä, ja sattumuksista täällä arjessa, kuten varpusenkokoisesta torakasta, sanoin.
– Et kai sä siitä kirjoittanut, Sisko uteli äänessään kiinnostunut vivahde.
– Joo, miksen? Hyvä aihe, eikä kovin arkinen.
Sitten höpisimme siinä tovin. Vivillä ja Siskolla pöydällä kreikkalaista viiniä. Minä en juo paljonkaan viiniä, mutta kreikkalainen on lähes mahdoton suoritus. Aivan kamalan hapanta, siitä voi tehdä korkeintaan sangriaa. Irvistytti pelkkä ajatuskin. Yleisintä täällä on pöytäviini ja jos viini maksaa 4 euroa per kaksi litraa, se ehkä kertonee jo laadusta kaiken.
Vivi oli ollut ulkona jonkun kollin kanssa. Sitä askarrutti päivän polttava kysymys.
– Miksi stondikset vaihtelee? Vaikka lopputulos on sama, niin miksi on hard rock hallelujah tai sitten sellainen semi-, taittuu melkein kaksinkerroin?
Minulta meinasi mennä frappé väärään kurkkuun. Olin jo unohtanut keskustelujemme syvimmän ytimen. Höristin korviani.
– Siis mitä on tapahtunut? äimistelin ja huomaamattani hivuttauduin lähemmäs tietokoneen näyttöä.
– Vivi on vähän hengaillut semmoisen Perheenisämiehen kanssa ja ne olivat viettämässä juhannusta tämän ukon lasten kanssa jossain mökillä. Perheenisämies oli intoutunut aamiaisen jälkeen hiukan palaveeraamaan maksimi-innokkaana sängyssä ja silti häiriintynyt, kun ne tenavat katsoivat ihan rauhassa videota eri puolella mökkiä.
– Aha? sanoin.
Nyt mä en oikein saanut kiinni. Olivatko he leikkineet teiniä ja meinasivat, että ihan tässä vaan rairai?? Siis ovathan häiriötekijät elämässä aina läsnä, naapuri ajaa pihalle tai leipä palaa uunissa, ajoitus tekee..
– Ei lapset MUA häiritse, osaan mä olla hiljaa. Mä en vaan tajua, mikä kumma tekee sitten sen jortikka-osaston niin häilyväiseksi. Pitäisikö olla jokin absoluuttinen hiljaisuus, kupla tai jotain? Kait se nyt tiesi, että sillä on lapset toisessa huoneessa. Mitä helvettiä sitä tarvitsee aloittaa, jos tähtää hääräilyssään johonkin hiton seiskan paikkeille, Vivi zoomaa. Sillä on sellainen piste-indeksi käytössä, ykkösestä kymppiin ja bonus on ilotulitus-pisteitä. Viidenminuutin miehet saivat kolmosen.
– Mä en kyllä tohon osaa..
– Mikä mummo susta on siellä tullut? Sisko tivasi ja jatkoi.
– Mä olin exän kanssa yli kaksikymmentä vuotta, enkä koskaan saanut selville onko se saanut vai ei. Sitä ei voinut nähdä mistään vasta kuin jälkikäteen!
Mun korvia alkoi kuumottaa. Vilkuilin olkani yli oliko Pizza Conissa suomalaisia. Madalsin ääntä, suoristin ryhdin ja otin asiallisen nuotin. Samalla sipaisin lisää huulipunaa.
– Hei pirkot, mä olen täällä julkisella paikalla, ja vaikka on luurit päässä, niin mun puhe kuuluu ympäristöön. En pysty reaaliaikaisesti kommentoimaan, mutta jos ette lopeta, mä laitan väikkäriin vahingossa elvytyskaavion paikalle tsieguran eri tsemppikäyrät, markkinakapasiteetin aineettoman maksimoinnin pohdinnan sijasta.
– Ai sori, muru, ei muistettu sun älyllistä harrastusta ja fyysistä tilaa, he sanoivat yhteen ääneen. Ja nauroivat kippurassa. Kamerassa näkyi vain päälakia. Voi että olisi ollut ihana olla siellä, eikä mun pokka sitten pitänyt vaan tirskuin melkoisella volyymilla. Mulla on aika kimeä ääni.
– Onko mitään uutta? Onko filosofirintamalla uusia tuulia? kysyin Siskolta.
– Ei. Mutta Baffi-osastolla on.
Baffi oli hänen exänsä. Se ei oikein ollut kartalla. Oli vasta älynnyt, että Siskolla oli todellakin seuraa eikä se itkeskellyt kotona toista vuotta peräkkäin. Baffi on intellektuellimpi nimitys Pahvista, koska sellainen se on. Ei tajua pitäneensä todellista naisaarretta käsissään ja nyt juoksee itseään naurettavan paljon nuorempien pimatsujen perässä. Miten sellaiseen pyylevän tuppisuun flaksi on niin hyvä? Siis onhan Baffi pohjimmiltaan mukava, no hei, ihan tosi kiva mies, mutta mun on ollut valittava puoleni, eikä siitä liene epäselvyyttä. Ja puolisot erotessaan osaavat näyttää raadollisen puolensa melko vilpittömästi.
– Älä, mitämitämitä! kysyn.
– Kävi jonkun Sanelmaa vähän vanhemman tytön kanssa äidin luona ilman, että ilmoitti piipahtavansa daamin kanssa, ja nyt se on änkeämässä Kajsan rippijuhliin myös.
– Anteeksi mitä? En mä ole sitä kutsunut avecin kanssa!
Jaanailimme siinä vielä aikamme tästä wanna-be-daddy- osastosta. Mitä ihmettä miehet hakevat nuorista naisista? Jos on lähes parikymmentä vuotta ikäeroa, niin mistä siinä sitten puhuu? Viidenkin vuoden ikäero tuntuu tarpeeksi suurelta, että on eri bändit, leffat ja muut kuviot. Toisella on lapset tehtynä ja se viitsii neljävitosena alkaa alusta, niinkö? Toki voi tutustua progeen, Lynnareihin ja Cliftersiin, mutta hei, käsi sydämelle, voiko ottaa sen elämän kiinni? Okei, viisi vuotta vielä voi, mutta kymmenen, siis pitkällä tähtäimellä tai siitä yli. Mitä nuoret tytöt näkevät vanhemmissa miehissä muuta kuin taloudellisesti vakaan tulevaisuuden. Jos toinen on nuori, kiinteä, synnyttämätön ja toinen vähän jo kumarainen, hikoileva ja juro, mikä voi yhdistää? Tai siis totta kai, aina voi rakkaus yhdistää, mutta haloo, ei aivan joka virityksen kanssa. Ihan hukassa on poju-parka.
– Sanoitko sä Sanelman ikäinen?
– Vähän vanhempi, kaksiyksi, Sisko täsmensi.
– Tsiisus, millä lihaksilla? Vivi kuittasi.
Juorusimme siinä kaksi ja puoli tuntia. Eikä tuntunut missään. Päätimme jatkaa heti lisää, kunhan tulen Suomeen. Eikä siihen mene kauaa, sillä lennän sinne kymmeneksi päiväksi jo tiistaina. Silloin on laitettava koti kuntoon Prinsessa-juhlia varten. Mies tulee vasta rippipäivänä, aamuyöllä perässä. Sitten lennämme kaikki Kosille (paitsi Kajsa, sillä on vielä viikoksi suunnitelmia).
 
<3 Lispetti
 
PS. No mulla on kauhea ikävä kaikkia, mun tyttöjä ja isompia tyttöjä ja Reinoa ja pätkimätöntä nettiyhteyttä ja vähän ruisleipääkin, jopa pölynimuria, mikä on mitä mahtavin keksintö..onneksi sain tänne juhannuksen Hesarin. Kaikkea on tapahtunut, pääministeri vaihtunut, Perheyhtiöiden liitosta on tullut uusi tuppeen sahattu, Yhdysvalloissa on kenraali ottanut loparit, telkkarista tulee Housen uusintoja ja kesä-alet ovat alkaneet.

PS2. en ole vieläkään ostanut toisia kenkiä. Mulle irtopisteet ja tuuletusta!!