Slow-liike ja downsiftaus - mähän olen aivan kartastolla!
Hesarin kuukausiliitteessä oli artikkeli aiheesta ja tutkimusaineistoni syväluotaukseen luin kirjan aiheesta kirjan. BINGO!
Viisi kuukautta Kreikassa hyydyttää kenet tahansa, kuumuudesta huolimatta. Tiesitkö, että Slow-liike on maailmanlaajuinen ja niillä on kaupunkejakin? Ai, tiesit. Mä en.
Liike tähtää mm. pureskelemaan hitaasti tehdyn ruoan..hitaasti. Siinä olen ässä, keittiössä menee iäisyys pilkkoessa vihanneksia ja etsiessä mausteita sanakirjan kanssa. Yksinkertaisen aterian valmistamiseen tuhrautuu helposti kolmekin tuntia. Aika usein enemmän, koska joudun palaneen pöperön korvaamaan tilaamalla menun tavernasta - kotiin kuljetettuna. Pureskelu on vähän niin ja näin, koska yleensä siinä vaiheessa on jo meganälkä, kun tavernan juoksupoika koputtaa ovelle.
Käsityöt! Olen virkannut pumpulimekkoa jo reippaat kaksi kuukautta eikä loppua näy. Suomesta kävisin hakemassa lisää lankaa. Ateenan kentällä tein rivin lisää. Kyllä se siitä.
Olen myös venyttänyt ysiluokkalaiseni lomia joka suunnasta monella viikolla per vuosi.
Opuksen mukaan (s.231, Slow) ’On paljon palkitsevampaa lukea hitaasti.’ Siinä en ehkä ole aivan puomilla. Toin nimittäin Suomesta mukanani 22 kirjaa ja lukemattoman määrän lehtiä (kirppikseltä, ihan jouluisia Kotiliesiä oli eksynyt joukkoon. Jee, lisää ruokaohjeita). Matkalaukku painoi 17.8 kiloa. No, oli siellä yksi tyyny, villasukat (varmaan joku tehnyt käsin) ja se pumpulilanka, 100 g. Vaihdan lauseen muotoon ’ On palkitsevaa kirjoittaa hitaasti.’ Tutkimusartikkelit kirjoittautuvat hyvin, hyvin ryömien. Pitää laittaa niitä viitteitä ja lähteitä. Hei, vaikka sana viikossa ja vuodessa tulee pitkä virke, kunhan ei sorru tautologiaan.
Pitäisi opetella puhumaan hitaammin. Ystävätkin saisivat selvää. Paha kun pomppii ajatuksesta toiseen ja jättää pari olennaista asiaa sieltä välistä pois. Ajattele, jotkut ovat retriitissä viikonkin. Silkkaa masokismia. Liittymän puhepaketti jäisi lyhyeksi ja hyöty saamatta. Tosin Mies voi hyvinkin olla pitkiä aikoja hiljaa. Minusta on vain luontevaa puhua hänenkin kiintiö täyteen.
Kirjassa joku oli keksinyt Slow-punttitreenin. Viikossa tehdään vain 15 minuuttia hi-taas-ti sarjoja. Sopii mulle hyvin. Jospa soveltaisin sitä portaiden alastuloon aamuisin. As-te-lisin jokaisen rappusen kuin unessa. Miksei? Tai tekisin kolme vatsalihasliikettä. Täytyypä kysyä Viviltä.
Muita suositeltavia liikuntamuotoja ovat jooga, joku ihme chi kung, kävely..Kuulostaa helpolta. kaikki lupaavat myös jonkinasteisen laihtumisen bonuksena. Kuule hei! Minua ihmetyttää, miksei tämä järjetön hikoilu laihduta. Vaatteita pitää vaihtaa monesti päivässä (ihan ok, vaatteita on kiva vaihtaa) ja niissä on pääosin hikeä litratolkulla, joskus kahvitahra, muttei se paljon paina. Joku siinä yhtälössä mättää. Zen ja hikoilun aktivoiminen istuessa. Ommmm…g.
Musaakin kuunnellaan pienellä tempolla, Tempo Giusto - you know. Siihen väliin pienet gregoriaaniset biisit. Olin eilen kuuntelemassa sellaisen setin. Tosin he jättivät konsertissa laulamatta hallelujasta ekan H:n. Mihin niillä oli kiire?
Sokerina pohjalla, varo nyt tulee seksiosuus, Slow sex. Tantraässää vuorokausi ja johan helpotta. Stingkin tekee niin! Syödäänkö siinä välillä? Minusta hiukan liioiteltua ja saattaisi olla mahdotonta puhua Mies ympäri tantraseksikurssille. Sama hidas efekti tulee, jos väärässä kohdassa valittaa (ehkä suurellakin volyymilla) kreikkalaisesta vessanpöntöstä ja sen korjaamisesta. Ei kai sitä hiljaa malta olla. Silloin hyvin alkanut tantraseksi voi hyvällä tsägällä jatkua tauon kanssa viikonkin. Tantrahan alkaa silmiin tuijottelulla ja hivelyllä. Että eiköhän tämä keissi ole mapissa?
<3 Lispetti
PS. Aina, ihan aina voi yrittää ylittää itsensä. Yritän ylittää laittamalla lähteet..vituiksihan se taisi mennä. Oho, anteeksi karkea kieli, kello on yli 24. Mutta ymmärrät vilpittömän tarkoitukseni. Opettelen ennen kuin väikkäri tarkistetaan..
Lähdeluettelo: Honoré C. 2004. Slow Elä hitaammin! Manifesti verkkaisen elämän puolesta. Helsinki (Bazar)
Artikkeli:
Partanen A. No 460. 2010, Tervetuloa töihin! HS Kuukausiliite
 
Musavinkki: Every breath you take, Sting