Vihdoinkin kaikki kolme lastani rantautuivat saarelle. Ilkka oli vihjaillut ottavansa mukaan jonkun daamin, mutta tulikin siskojensa kanssa kolmin. Mikähän nainen se on?
Miehen kanssa hehkutimme kentällä, että sieltä tulevat meidän prinsessat ja prinssi. Minulla oli kyyneleet silmissä. Meidän lapsemme. Odotin heitä nyt yhtä innoissani kuin heidän ollessaan pieniä ja päiväunilla tai koulussa. Hei tuolla on tutut silhuetit, nousivat juuri koneesta.
Sanelma vaati halpalentoja, 14 tunnin odottelu Ateenassa ei haittaisi. Pääasia oli täydet koneet. Hän paheksui Kajsan ja Ilkan McDonalds pöperöitä kentällä. Siellä ei kuulemma ollut muuta tekemistä kuin syöminen. I agree. Muutenkin syöminen on mukava harrastus. Sanelma söi vegeleipiä ja niitä on Kreikasta vaikea löytää.
– Tarjosin tytöille Amstelit, Ilka ilmoitti.
– Herrajestas! Hehän ovat alaikäisiä! Mitä ihmettä sinä ajattelit? kiljaisin.
– Hyvin näytti maistuvan, Ilkka löylytti.
– Äiti, älä ole kalkkis. Me ollaan lomalla, Kajsa sanoi ja Sanelma katseli tennareidensa kärkiin.
Minulle tuli rytmihäiriö. Alkoholia, minun tytöt! Kamalaa. Olin löytänyt heidän huoneestaan viskiä ja kokista muovipullossa, kun etsin lämpimiä peittoja kaapeista. Oletin niiden olevan Kajsan kavereiden unohtamia. He kun lomailivat alkukesästä ja pullo oli kovin pullistunut.
Olisin halunnut viedä heidät kaikki johonkin syömään, mutta lento väsytti ja katras nukkui koko päivän. Seuraava yö meni nuorten bilettäessä ja minä muistelin Miehelle yövalvomisen raskautta. Eikä siinä näköjään iänmyötä tule helpotusta. Ilkka lupasi pitää pikkusiskoistaan huolta. Minusta tuntuu, että asetelma saattaa olla päinvastoin. 
Ilkka halusi Pizza Coniin, hän oli edellisellä reissulla ystävystynyt Georgen kanssa. Hän on myös innostunut moottoripyöristä ja kilpailuista. George lähtee kisoihin ylihuomenna emmekä me näe häntä enää. Se on harmi, mutta onneksi on Facebook.
Aamuyöstä lapset hipsivät hyvässä kunnossa kotiin. Sain pään tyynyyn..tai noh, Miehen käsivarrelle. Pitikin olla hissukseen.
Seuraavana päivänä tuli sitten se kamala jymy-yllätys. Ilkka ilmestyi siskojen kanssa hymy korvissa kaupungilta.
– Mitäs? kysyin.
– Ihan tätä vain..poika sanoi ja vetäisi hihan ylös.
Jättimäinen tatuointi koristi käsivartta.
– Onko tuo sellainen henna? ihmettelin.
– No haloo nyt! Kajsa huudahti.
– Mikä siinä edes on?
Katsoin tarkemmin. Näytti tutulta. Black Sabbathan se siinä komeili, tai levyn kansi. En muistanut heti mikä sen nimi oli, mutta Masters of reality googlen mukaan ja niinhän se taisi olla.
– Mitä sä olet mennyt tekemään! Eihän tuo lähde ikinä pois!!
– Ei niin, vai onko isältä lähtenyt? Ilkka tokaisi.
– Sehän onkin jo vanha ihminen. Mitäs sen on väliä? Ei sen tarvitse enää hakea työpaikkaa.
– Äiti, jos duuni on tatskasta kiinni, niin onko työttömyys sitten sillä selitetty?? Sanelma asettui puolustamaan veljeään.
– Enhän minä nyt sitä tarkoittanut. Kai sinä olet sen harkinnut tarkasti. On se aika hieno. Tiesittekö, että minäkin olen käynyt Ozzyn katsomassa Lontoossa? Ja Sabbathia Helsingissä??
Lasten ilmeet olivat näkemisen arvoiset.
– Kas kun et Iron Maidenia, Ilkka heitti sarkastisesti.
– Niin..tuota..olen, tavallaan. Mutta 80-luvulla.
Enkä viitsinyt kertoa heti koko tarinaa. Nimittäin nuorena tulin kerran reilaamasta ja laivalla oli pitkätukkaisia kavereita. Kävi ilmi, että he olivat kotoisin samoilta kulmilta kuin harjoittelupaikkani. Siitä kehkeytyi mukava ilta. Drinksuja kumottiin, läppää heiteltiin ja Vivin kanssa kikateltiin kovasti. Minulla oli tiukat nahkahousut ja diskopaita, sellainen selästä takapuoleen asti avonainen viritys, lepakkohihoilla ja Palmrothin keltaiset piikkikorkkarit. Korko 13,5 senttiä. Missähän ne nyt ovat?
Hiukan siinä humalluimme ja Vivin kanssa mieli teki tanssimaan, vaikka nämä englantilaiset pojat olisivat mielellään.. no, tiedäthän..mutta meillä oli omat kuviot ja halusimme diskoon. Selitimme mielitekomme ja arvelimme, ettei heitä kiinnosta tanssiminen. Oikeassa olimme, sillä he sanoivat olevansa menossa keikalle Suomeen.
– Ai, soitatteko te jotain? kysyin.
– Meillä on bändi ja eilen oli veto Tukholmassa, vaaleatukkainen heistä kertoi. Hän soitti kitaraa ja se, jolla oli lakki päässä, oli laulaja.
– Tosi mielenkiintoista, mutta me lähdemme nyt vähän joraamaan. Mikä sen teidän bändin nimi on? kysyin muka kohteliaasti.
Tummatukkainen sanoi jonkun nimen. En ollut aikaisemmin kuullut sellaisesta ryhmästä. Pitkät hiukset kielivät musiikkilajista, josta en ehkä ollut siihen aikaan kovinkaan kiinnostunut. Silloin pelitti Duran Duran, Peter Gabriel ja  aikainen RHCP. Led Zeppelinistä ja Hendrixistä oli jo aikaa.
– Tosi hyvää keikkaa teille, toivottelimme ja läksimme jatkamaan matkaa.
Bändin nimi unohtui heti, mutta 2000-luvun alussa näin Ilkan seinällä julisteessa tutun näköisiä kavereita. Siinä luki isolla Iron Maiden. Kerroin lapsille siistityn version tapahtumasta. Heidän ilmeensä muuttui vieläkin hauskemmaksi.
– Muista hoitaa sitä huolellisesti. Huomenna käydään apteekista hakemassa oikeat voiteet ja pitäisikö jotain antibioottia kysyä, huolehdin eikä Ilkka sanonut enää mitään.
 
<3 Lispetti
 
PS. Hyvin ne tatuoinnit Miestäkin pukevat, vaikken niitä käytännössä katselekaan.
 
Musavinkki: Tattooed dancer, Ozzy