Ekaksi mä haluan kiittää raatia ja perhettäni..ja sitten jatkaa kertomalla, että olen käynyt katsomassa tilastoja tuolta blogin kojelaudalta. Arvaa mitä..tadaa: siellä on ollut lukijoita! Muutakin kuin mun tutut!! Suukkosuukko kaikile Teille.
Terhi (joka on siis kuuluisa kirjailija, ja mä niin tunnen hänet) oli valinnut blogini listalleen. Arvaa hei, iik!, olinko ihan taivaissa. Asiaan.
’Tehtävänä’ listata 7 asiaa minusta. Ihan helppo!
 
1. Pidän käytännön tehtävistä. Niissä läheisimpiä ovat hetket ystävien kanssa. Silloin maailma paranee ja kaikki ovat tyytyväisiä (puhelimitsekin käy). Hyvä ruoka ja kaffepulla yhdistettynä edelliseen (pienleipomotuote). Tekeminen on tärkeää ja on olennaista, että sitä on paljon, koska jos keskittyy vain yhteen, kyllästyy.
2. Opiskelu, ikuinen sellainen on vienyt minut mennessään. Eilen luin isän naisystävän pojalle dinosauruksista kirjaa ja muistin, että minusta piti isona tulla paleontologi. Olin hysteerisen kiinnostunut nuorena ihmisen evoluutiosta. Onko jo liian myöhäistä? Tosin seinälläni roikkuvasta Mether-Borgströmin Okapista juolahti mieleeni ensi syksynä mahdollinen taidehistorian opintojen jatkaminen.. pitää nyt katsoa.
3. En voi sivuuttaa innostustani kenkiin. Olenkin laskeskellut, että koska en käytä alkoholia voin laittaa sen hinnan kenkiin. Tai siis jos ihan joskus pienet punaviinit ja tummat oluet, niitä ei lasketa. Yhtenä iltana join Miehen seuraksi 2 senttiä irkkuviskiä. Niinni ne kengät, niitä varten mulla on hyllyjä ja eilen ostin ihan tylsät, mustat zumbaamiseen. Knoppina: muistan kaikki elämäni kengät, ihan kaikki! Ekat ostin kesätyöliksalla Keskon henkilökunnanmyymälästä. Ne ovat tähän asti täydellisimmät korkkarit. Sitä en muista mihin katosivat, varmaan joku joi niistä samppanjaa ja menivät pilalle? Olin varmasti niin juniori, etten osannut arvostaa tarpeeksi ja luulin eläväni ikuisesti, - niitä kenkiä! Ei juoppoa!! (8 sentin korko, vienosti pyöreä kärki, viininpunaista mokkaa, myös nahkaiset pohjat, aivan uskomattoman hyvä lesti ja jalkapöydän ylittävä leikkaus *läähättää*)
En ole koskaan laskenut tarkkaa kenkälukua. Kerran yritin, mutten osannut päättää mikä on KENKÄ.
4. Autoni tärkein ominaisuus on cd-soitin. Sillä soittelen Sami Saaren biisejä, laulan täysin palkein liikennevaloissa ja poliisikin kuulee sen. Pystyn kuitenkin täysin keskittymään ajamiseen, joten poliiseilla on jokin muu syy pysäytellä.
5. Odottelen aina mahdollisuuksien mukaan Sanelmaa koulusta Laurellin kahvilassa. Siellä on parhaat briossit ja viimeksi oli ihanaa homejuusto-piparkakku-härpäkettä. Slurps. Kajsankin kanssa piipahdetaan siellä, mikäli ollaan aivan uuvuksissa shoppailusta. Ja aika usein ollaan. Kerran ostin parfyymin ja sitten palkitsin meidät virvokkeilla.
6. Osaan valmistaa kreikkalaisen salaatin ilman reseptiä! Joskus unohtuu punasipuli.
7. Todellakin teen väitöskirjaa. Aamulla sähköpostissa sain juuri tietää yhdeltä New Yorkissa asuvalta kaveriltani, että mun artikkelit on julkaistu arvostetuissa markkina- ja myyntialan tiedelehdissä. Vuhuu, en muistanut edes lähettäneeni niitä, joten kohta lähtee väitös ja mähän olen hyvä puhumaan, joten kolttua ostamaan juhlia varten. Hopihopi, kaikki tervetuloa.
 
Ja sitten vielä lista blogeista, joita seuraan: