Päätimme Vivin ja Siskon kanssa olla ikävöimättä aktiivisesti. Kaksi ihanaa lomaviikkoa kuitenkin toivat mukanaan oudon melankolian. Minua itketti, eikä nettitikkuakaan voi säästöbudjettini takia ostaa. Se maksaisi melkein seitsemänkymmentä eksua ensimmäiseltä kymmeneltä päivältä ja olin päättänyt pysyä tiukasti Sanelmalle lupaamassani raamissa, 600 kuukaudessa ja piste. Olin yllättäen hiukan miinuksen puolella muutenkin.
En voinut lähteä saattamaan tyttöjä kentälle. Sovimme, ettemme itke ja minulta meni vain hius silmään. Vilkutin urhoollisesti ulko-ovella, kun Mies ja rakkaat ystäväni lähtivät paluumatkalleen Suomeen.
 Sisko unohti puhelimensa olohuoneen tuolille ja palasi sitä hakemaan juuri kun vollotin ääneen. Hänkin oli silmät punaisina.
– Johtuu lentokoneen ilmastoinnista, yritin, muttei kumpaakaan naurattanut. Päinvastoin.
Yritän palautua arkeen. Tiedän, tiedän, väitöskirjani ei etene. Pidin ylimääräiset pari viikkoa lomaa. Ehkä pakoilen kirjakasaa vielä tovin. Toisaalta lähden aivan pian piipahtamaan Suomeen, Sanelman ja Kajsan koulut alkavat tuota pikaa.
Kiukuttelin Miehelle.
– Miksei tämä vesi toimi ikinä! Tiskiallas valuu ämpärillisen vettä per tiskaus kaapin pohjalle!!
Sitten muistin kuinka kovasti kivitalo voimistaa ääntä. Vaikenin ja aloin silittää lakanoita. Har-mit-taa. Eikä kun ikävöin heitä niin kovasti. Ilman ystäviä maailmassa on melko tylsää. Vaikka olisi aurinkoa ja vaikka hyviä vihanneksia ja perhe myös.
– Kuka oikeasti silittää lakanoita!?
Ryttäsin ne takaisin pyykkikasaan. Olkoot. Minä menen polttamaan savukkeen. Ultra kevyet minttu-fresh&health savukkeet olivat melkein lopussa. Toisaalta kuka niitä yksin jaksaisi poltella, no: minä?
Toisena yksinäisenä päivänä oli vieläkin ikävämpää. Mies oli lähtenyt työmatkalle ja Sanelma ja Kajsa hengailivat biitsillä, minä pyörin talossa toimettomana. En osannut tarttua mihinkään ja tekemättömät työt alkoivat stressata toden teolla.
En halunnut myöntää edes itselleni, että oliiviöljyssä paistetut vanilja-jugurtti-munkit olivat tulleet liian tutuiksi, pähkinä-hunajan kanssa. Housut puristivat. Kuka hullu käyttää lähes 40 asteen helteellä housuja, no: minä! Olin kyllästynyt liehuviin helmoihin ja vyötäröttömyyteen. Miksi ikinä opettelin tekemään ruokaa! Ei minusta tule lainkaan parempaa ihmistä siten, pahempi jos totta puhutaan. Kyylään telkkarista kreikkalaisia versiota englantilaisista kokkiformaateista. Haloo!
Masennukseni keskeytyy, kun kännykässä vilkkuu tekstari: Äiti, miten tehdään jauhelihakastiketta?
Ilkka on jättänyt tyttöystävänsä (hyvä, sillä se tarkoittaa, ettei ole pelkoa mummoksi tulosta) ja hän opetteli tekemään opiskelijaruokaa kotonaan.
Otin puhelun pojalle.
– Onko sulla ne ruokatarvikkeet siinä lähettyvillä? kysyin.
– Joo, on..
– Tehdään sitten kännykkäruokaa, myy uusi formaatti telkkariin, nauroin.
– Mä haluan ruskeaa kastiketta enkä mitään tomaatti, Ilkka tarkensi.
– Okei, här tvättas! Tomaattikastike onkin syvältä. Ruskista se jauheliha ensin pannulla. Mä teen täällä samaan aikaan kuin sä.
** ruskistettu**
– Hyvä, onhan sulla rautapannu? Laitat siihen nyrkinkokoisen kimpaleen voita, punaista jos mahdollista ja jauhoja, ehkä desin verran.
**pannulta nousee käry**
– Juuri niin, onko sulla puukauha?
– On.
– Joo hyvä, mulla on muovivatkain ja se suli tuohon rasvaan juuri, sanoin, vaihdoin pannua ja aloitin alusta.
– Ota se paistinpannu vähäksi aikaa pois, mä aloitan alusta, sanoin ja hain kaapista lisää voita.
** minunkin rasva sekä vehnäjauho ruskistuu mustaksi**
– Nyt laitat siihen pannulle vähän vettä ja sekoitat vimmatusti. Voi himpula, unohdin ne sipulit..no tehdään ne erikseen myöhemmin.
– Kuinka paljon vettä, Ilkka kysyi.
– Sopivasti..
** kastikkeisiin ilmestyy paakkuja**
– Vaihdetaan vielä vispilään, keksin.
** vispaamisen jälkeen kastikkeissa on yhä enemmän mutta pienempiä paakkuja**
– Ei hätää, otetaan siivilä ja valutetaan jauhelihan päälle kattilaan! Ilkka keksii.
– Go Ilkka!
** kastike valuu kovin hitaasti lävikön läpi, autetaan kauhalla puristaen**
– Nyt vaan laitetaan vielä vähän voita ja ruskistetaan ne sipulit. Sitten keitetään kastike kokoon ja lorautetaan vähän kermaa..paitsi ettei täällä ole kermaa, mutta sulla on, sanon pettyneenä.
** puolentunnin puhelun jälkeen kummallakin on kastiketta**
– Äiti, tässä ei ole mausteita.
– Pupunen! Laita siihen sopivasti pippuria ja suolaa, se ei tarvitse muuta ja vähän sinappia niin se sakenee. Bon Apetit!
– Tämä on aika sakeaa, Ilkka huomaa.
– No sitten vähän lisää kermaa.
– Äiti, olisiko ihan paha, jos valkkaisin seuraavan daamin kokkikoulusta, Ilkka hörisee.
– Ei rakas, se on ihan fine! Ehkä isäsiki olisi pitänyt..
 Istun keittiönlattialla ja itken. Kauhon suruuni jauhelihakastiketta suoraan kattilasta. Siinä on jogurtin tuoma outo sivumaku. Ehkä sitä pitää käyttää vain tsatsikissa.
 
<3 Lispetti
PS. säästin muillekin vähän kastiketta. Kaikki tuli syödyksi.
Musavinkki: Kokkaa mua, Mariska (ihan hyvin voi valita samankin biisin)