Aamulla laskeuduin alas yläkerrasta, verhoutuneena nilkkoihin asti laskeutuvaan punaiseen satiini-aamiaispukuun, jota myös yöpaidaksi kutsutaan, ja vilkaisin kamalaan, vääristävään peiliin. Siihen, missä takapuoli näyttää kynnökseltä, ison tilan laajalta peltokynnökseltä, joskus suorastaan Pohjanmaan lakeuksien kokoiselta. Tänään oli toisin, tosin Miehellä oli siihen syvä fyysinen vaikutuksensa. Hymyilytti kuin Scarlett O’Haraa hänen herätessään ihanan Rhettin käsittelyn jäljiltä.. Mieshän oli Rhett Butlerin reinkarnaatio, totisesti.
– Kummallista. Joskus näytän ihan ok:lta ja tunnin päästä vin näyttää aivan kamalalta, mutta koskaan ei hyvältä, tyrmäävän hyvältä, ajattelin ääneen.
– Ainakin tästä kuvakulmasta sä näytätä oikein hyvältä, Mies sanoo sohvalta, Tekniikan Maailman takaa, nostaen katseensa lukulasien yläpuolelle.
– Johtuu siitä, että sä olet ehdollistunut, muistin ehdollistamisprojektini kauniiden, ei niin niukkojen alusasujen suhteen. Muutenkin olen sitä mieltä, että ihmiset näkevät ja kokevat hyvänolonsa sekä siippansa yhteyden symbioosissa, ei eritellen.
– Pavlovin-kokeiden valossa, jos sulle näytettäisi Lipposen kuvaa, joka hekuman jälkeen, sä alkaisit nähdä vaalijulisteista unta..jatkoin.
– Ai, sä tarkoitat Jutta Urpilaista? Lipponen on äijä..
– No, vaikka.
– Take your medicine, Mies nauroi vatsa hytkyen.
Minusta tilanne ei ollut hauska, ainoastaan erittäin tosi.
– Sähän tiedät, että riittää kun istut ja näytät hyvältä. Kaikki muu on ihan epäolennaista tai kosmetiikkaa, Mies vielä vinkkasi silmäänsä ennen lehdenluvun jatkamista.
 Minua vähän kiukutti. Olisin halunnut antautua syvällisempään keskusteluun aiheesta estetiikka kotona, ihmisissä..okei esteettinen minä Hänen silmissään, ihan noin tiukasti rajaten. Miehet eivät kykene tuollaiseen syväluotaamiseen.
Lähdimme päivällä ajelemaan ja käymään kaupassa. Kotimme takana on ihastuttava vuorivyöhyke ja siellä aivan tuoksullaan huumaava pinjametsä. Paikallisten metsäpalojen jäljiltä osa puista on hiiltynyt rinteen laskupuolelta, mutta tuo sitkeä kasvusto puskee vihreää neulastoaan ja sinnittelee. Sieluni lepää maisemassa. Metsässä yritän aina saada oikein paljon nuuskittua tuota ainutlaatuista tuoksua muistiini. Keskellä metsää lepää yksinäinen kirkko ja sinne vievää tietä reunustaa tiheä pylväs..tuijarivistö. No, ihan varma en ole siitä lajista, voihan se olla joku paikallinen katajakin.. Ihailin karua maisemaa. Ylimmältä lakipisteeltään näky mykisti. Meri välkkyi alhaalla, mystinen vihreä siinä välissä ja aivan ylhäällä ei muuta kuin palanutta, matalaa aluskasvillisuutta. Vuohet saivat sieltä nyhdettyä ravintonsa. Tartuin Miestä käteen ja olin kerrankin hiljaa. Se meni äkkiä ohi.
– Pysähdytään, matkalla alas, ottamaan valokuvia. Siellä oli niitä mehiläispönttörivistöjäkin! Mitä täällä on syötävää niille?
Silmäilin niitä pylväskatajia (sovitaan niin) ja ajattelin kreikkalaista falloskulttuuria. Mistä ihmeestä ne isot jätti XXX (you know) ovat tulleet heidän keramiikkatauluihinsa, vaikka museoiden patsaissa tuo miehinen paikka näyttää lähinnä pesuvedessä surkastuneelta härpäkkeeltä? Se ei lainkaan sovi kreikkalaiseen kauneuden symmetriaan. Ajattelin ottaa kaikkia fallossymboli-valokuvia matkalla kauppaan ja katsoa, kuinka mielikuvitukseni hahmottaisi merkkejä luonnosta. Olin nimittäin lukenut sekä feministisiä että psykoanalyyttisia teorioita edellisen päivän. Olet sellainen kuin viimeksi lukemasi kirja, voiko se olla totta? Taitaa olla.
Räpsin, ja Mies vähän ihmetteli kohteitani. Kerroin hänelle mitä ajoin takaa. Hän näytti hölmistyneeltä. Pyysin pysäyttämään auton sellaisen vartiotornin viereen. Nousin ylös ja kuvasin monesta kulmasta.
– Hei, nyt kyytiin sieltä. Tämä on armeija-aluetta ja kuvaaminen on kielletty.
– Kyllä mä sen huomasin, mutta otan vielä tuosta tuulimyllytalosta kuvan. Sillä voi olla kaksoismerkityksiä..
– Jumalauta sun kanssas..
Minua aina naurattaa, kun häneltä kärähtää käämit. Utelin, eikö hän kestänyt uutta fallosajatteluani puhtaasti tutkimuksellisesta näkökulmasta?
– Toi nyt meni vähän överiksi, Mies tuhahtaa ja rypyt otsassa paljastavat hänen olevan todella närkästynyt.
Hei, anteeeks..ajattelen mielessäni, mutta räjähdän hervottomaan nauruun.
– Ajattele Marinan fallos-metsä! Ajetaan sataman kautta, visioin.
– Me menemme nyt kauppaan.
– Oikeasti, etkö sä näe tämän huvittavaa puolta? kysyin.
– En, mun mielestä toi on tosi junttia!
Nauruni tyrehtyi, katsoin häneen enkä voinut käsittää, mikä häneen meni. Jossain sisälläni nousi orastava harmistus. Onko hänellä PMS? Vai viidenkympinkriisi? Molemmat?? Nielin kiukkuni ja päätin antaa hänelle tilaa.
– Mä käyn sitten itse kuvauskeikalla. SÄ voit mennä Pizza Coniin syömään sillä aikaa. Mulla ei ole enää nälkä.
 
<3 Lispetti
 
PS. Mökötin aikani ja illalla tartuin mikkiin, koska pitäähän harmitus ajaa pois..
PS 2. Laitan kuvat heti Suomeen kotiutuessani mun Facebookiin. Mies ei ole mun kaveri, joten en ehkä jää kiinni..
 
 
 

Musavinkki: Great Big Balls Of Fire, Jerry Lee Lewis