Isä ja Laura lähtivät puoliltapäivin rannalle ja jättivät vaivihkaa pienet lapset minun huomaani, ilman varoitusta. Netta ilmoitti, että äiti tulee kun kerkiää. He eivät voisi mennä rannalle, koska rasvat unohtuivat Suomeen. Täältä ei kuulemma voi ostaa suojakerroinvoiteita, koska ovat piraatteja.
Piltit eivät suostuneet nukkumaan, syömään, piirtämään (pitkään varjelemani akvarellikynät he ehtivät katkoa), eivätkä katsomaan kreikkalaista Paavo Pesusientä tai Winxiä. Tapella keskenään ne viitsivät, kunnes vedin viimeisen haparoivan valttikortin hihasta: Ääneen lukeminen.
Ensin luin Aku Ankan taskukirjan, sitten Autot- ja Prinsessa-lehdet. Ääneni käheni ja Vinski ojensi minulle The Global Management and Marketing-opusta, 1227 sivua. Silloin kiehahti sappi tähän kyltymättömään, pohjaton kaivo-sukupolveen. Sanoin matalalla äänellä, hyvin hitaasti ja selkeästi artikuloiden, että minun kirjoihini ei kosketa. Piste. Johan poika tokeni.
Nyt istumme Pizza Conissa. Vaikeneminen on enää muisto, kakarat tappelevat leikkinurkassa. Netta söi pizzastaan pelkät täytteet ja jätti pohjan olminvärisenä kuolamassan lautaselle. En voi käsittää, ei mene kovalevylleni. Vai onko tämä se kohta, missä todetaan lasten olevan vanhempiensa käyntikortteja? Toivottavasti kukaan ei yhdistä äitiyttä minuun!
Luen Hippokrateen viikkojen, paikallisen kulttuuripläjäyksen, käsiohjelmaa ja silmiini osuu pelastus. Tänään yhdeksältä Roman Odeonilla esiintyy lastenkuoro! Odeon on vanha, antiikinajoilta säilynyt näyttämö. Näyttämöä kiertää katettu talo täynnä näyttelijöille tarkoitettuja pukuhuoneita. Niitä joissa tuhansia vuosia sitten jännitettiin, meikattiin ja tankattiin repliikkejä. Seuraavalla käytävällä on gladiaattorihäppeninkien villieläinsuojat. Niistä pääsee näppärästi suoraa näyttämölle. Rakennuksen ulkoreunalla kiertää lisää kunnostettua miljöötä, basaaririvistöt. Täytyihän juhlijoilla olla mahdollisuus tehdä verovapaita ostoksia jo 1325 eaa? Ja ostaa bändipaitoja.
Päiväsaikaan Roman Odeonilla voi tutustua vaikuttaviin valokuviin Italianmiehityksen ajalta. Eräässä fasisti pitää puhetta juhlatamineisiinsa pukeutuneelle yleisölle 30-luvulla.
Kesäkuussa sain kuulla hienon esityksen, jossa oopperalaulajatar vetäisi Maria Callasta, tai siis hänen repertuaariaan laidasta laitaan. Upea akustiikka. Väitetään Ateenan Akropoliilla kuuluu näyttämölle tipautetun kolikon kilahduksen. Se täytyy käydä testaamassa.
– Toi löi, Vinski huutaa leikkinurkan Brio-talosta.
– Toi aloitti, Netta kuittaa enne kun veljen lyhyt lause ehtii loppuun.
Häpeäntunne huonosti käyttäytyvistä lapsista on suuri. Maksan meidät ulos ja vilkaisen kelloa. Vasta viisi. Käväisen ostamassa videon ja istutan lapset läppärin eteen katsomaan Peter Pan kakkosta.
Ihana hiljaisuus. Palkitsen itseni puolella litralla kahvia. Lopputekstien aikaan huomaan, että jompikumpi on nykäissyt näppäimistöstä CTRL:n ja ALT:n ja nakannut sohvan alle. Great!
Vilkaisen kelloa, puoli kahdeksan eikä isää ja Lauraa näy.
– Hei, nyt on kylpyaika!
– Ei-kä! huutaa kuoro.
– KYLLÄ!
Korotinko hieman ääntäni? Aloin laskea vettä ammeeseen jo tunti sitten. Vedenpaine täällä mäellä on jokseenkin surkea. Nyt pohjalla on viisitoista senttiä vettä. Laura kylvetti lapset eilen samalla kertaa ja minä hyväksyn käytännön tällä kertaa täysin. Normaalisti ei tule kuuloonkaan, että kukaan menisi samaan veteen kylpemään. Paitsi jos Miehen kanssa lillumme siellä, ihan eri asia. Miksi Miehen piti juuri nyt olla työkiireissään muualla?
Saavumme parahiksi Odeonille. Valitsen ylhäältä tuulisen paikan, toiseksiviimeisen rivin . Auton lämpömittari näytti 37 astetta. Istumme alas. Asettelen kassit jalkoihini. Tenavat vaihtavat ylimmälle riville.
– Pää pois, mä en näe! Netta mankuu.
Siis laita pää pois tieltä?? Ei hemmetti! Ja minä meinasin jo pokkana kumartua. Pientä rajaa.
– Kuule, jos et näe sieltä, niin tulet tähän viereeni takaisin. 
Kuoro aloittaa ja Vinski ryntää pitkin käytävää.
- Istutko nätisti, saat donitsin, sihisen.
Poika virnistää ja tulee lopulta syliini..ja nukahtaa siihen. Tunnen kuinka hiki nousee iholle, poika on painava ja kuuma. Netta haluaa vettä. Kaivan pullon kassista. Esitys kestää puolitoista tuntia. Nyin välillä paitaani ylemmäs. Pojan paino venyttää pian kaula-aukon takaisin. Jatkan nykimistä. Nudet rintsikat näkyvät ja kauhukseni tajuan, että kauempaa katsottuna saattaa näyttää siltä, että imettäisin jättiläisvauvaa.
– Meillä on sulle ilouutisia, isä huikkaa päästessämme lopulta kotiovesta sisälle.
Nyt juuri mulle riittää ilouutiseksi, että ottaisivat vastuun näistä lapsista. Vilkaisen kelloa, melkein yhdentoista tunnin Au pair -urakka omassa kodissani. Huh! Livahdan suihkuun.
 
<3 Lispetti
 
PS. Teen historiaa ja heitän kaikki nudet alusvaatteeni roskikseen. Olen keräillyt niitä tovin. Innostuin vanhoista, vanhanmallisista alusvaatteista talvella.
PS.2 Haen vähin äänin roskiksesta ihanat alusvaatteeni takaisin. Yksi kauhukokemus ei vielä riitä hautaamaan esteettistä silmääni. 30-60-lukujen alusasut ovat todella kauniita! Fantastisen toimivia korsetinluita ja housujen kurveja nuolevat, naiselliset leikkaukset. Ihan toista kuin euron stringit, jotka katoavat sulojen sekaan! Mies ei oikein ole vielä ostanut kauneuskäsitystäni ’enemmän kangasta ja suurempi peittävyys’ -tyylisistä luomuksista. Pavlovin koirakokeita hyväksi käyttäen ehdollistan hänet ajan kanssa tämän(kin) trendin tunnustajaksi.
 
Musavinkki: Ei tule mitään mieleeni